Ensimmäinen valtuuston kokous takana
Tänään ensimmäistä kertaa Tuusulan valtuustossa nuorisovaltuustoaikojen jälkeen! 1. varavaltuutettuna pääsee aika mukavasti kokoustamaan. Esityslistalla tällä kertaa lähinnä luottamushenkilöiden valintoja. Tulin toiveeni mukaisesti valituksi kasvatus- ja sivistyslautakunnan jäseneksi.
Kasvatuksen- ja sivistyksen toimialalla on syytä tehdä töitä sen eteen, että koronan aiheuttama oppimisvaje kurotaan kiinni, hallituksen kiireellä toteuttama oppivelvollisuusuudistus onnistuu Tuusulassa mahdollisimman hyvin ja että etäkouluun ei tarvitsisi palata. Odotan innolla myös kaksivuotisen esiopetuskokeilun tuloksia.
Lautakuntakollegat löytyy täältä. Erityisen iloinen olen siitä, että Kari Kinnunen Kokoomuksesta toimii lautakunnan varapuheenjohtajana. Kari on aikoinaan houkutellut minutkin puoluetoimintaan (ja ehdokkaaksi) mukaan!