Kuinka paljon bensiinin hinnan annetaan vielä nousta?

11.03.2022

Ostin elämäni ensimmäisen auton maaliskuussa 2021, aikalailla tasan vuosi sitten. Auto oli välttämätön hankinta töiden kannalta. Vuoden verran on tuntunut siltä, että joka aamu töihin lähtiessä bensan hinta kallistuu - eikä ihme. Polttoaine.net -sivuston mukaan huhtikuussa 2021 95E10 maksoi Suomessa keskimäärin 1,647 €/l. Lokakuussa keskimääräinen pumppuhinta oli jo 1,835 €/l ja torstaina 10.3.2022 hinta oli lähimmällä huoltoasemalla jo 2,249 €/l.

Kuinka paljon hinnan pitää vielä nousta, että ihmiset eivät enää pääse töihin?

Bensiinin hintaan vaikuttaa öljyn markkinahinta maailmalla, mikä on poikkeuksellisen korkealla Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Korkea litrahinta ei kuitenkaan johdu pelkästä öljyn markkinahinnasta. Litrahintaan vaikuttaa muun muassa arvonlisä- ja valmisteverot. Vuonna 2021 verojen osuus bensiinin pumppuhinnasta oli noin 65 prosenttia.

Vaikka toisin kuulee väitettävän, bensasta kerättävien veroeurojen määrä kasvaa kokoajan. Arvonlisäveron vuoksi joka kerta, kun öljyn markkinahinta nousee ja bensiinin pumppuhinta kasvaa, kasvaa myös valtion keräämän veron osuus euroissa. Huhtikuussa 2021 arvonlisäveroa 95E10 litrahinnasta oli 0,319€, kun maaliskuussa 2022 arvonlisävero on jo 0,435 €/l. Arvonlisäveron määrä on noussut 36,4%. Kun tankkaan 42 litran tankin täyteen, maksan n. 5 euroa enemmän jo pelkästään arvonlisäveroa, kuin vuosi sitten.

Työelämän ja arjen kannalta on kestämätöntä, että oikeus autoiluun on pian vain hyväosaisilla. Ei voi olla niin, että tavallinen palkansaaja joutuu kärsimään bensan hinnan noususta kohtuuttomasti. Kaikki suomalaiset eivät asu Helsingissä.