Alta löydät vastaukeni Sanoman vaalikoneissa. Voit tehdä vaalikoneen tämän linkin takaa ja kokeilla, oletko samaa mieltä kanssani: https://www.vaalikone.fi/alue2022/
"Julkisten terveyspalvelujen maksullisuus on hyvä asia."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Kenenkään hoitoon pääsy ei saa olla kiinni taloudellisesta tilanteesta, mutta mielestäni tällä hetkellä asiakasmaksut ovat kohtuulliset. "
"Mielenterveyteen liittyvissä ongelmissa on taattava oikeus saada hoitoa tietyn ajan, esimerkiksi seitsemän päivän sisällä, vaikka se lisäisi kustannuksia."
Vastauksesi: Täysin samaa mieltä
Perustelusi: "Mielenterveyspalveluiden pariin tulee päästä viipymättä. Viikkokin voi olla jo liian pitkä aika. Apua tarvitseville voisi olla tarjolla esimerkiksi valtakunnallinen verkkopäivystys, jossa keskustelemalla ammattilaisen kanssa saisi välittömästi apua ensi hätään. Keski-Uudellamaalla on toteutettava terapiatakuu."
"Palvelusetelin käyttöä tulisi lisätä jonojen purkamiseksi. "
Vastauksesi: Täysin samaa mieltä
Perustelusi: "Sillä ei ole merkitystä, kuka tai mikä palvelut tuottaa. Tärkeintä on, että palvelut ovat saatavilla silloin, kun niitä tarvitsee. Yksityisiä toimijoita tulee hyödyntää hoitovelan purussa."
"Paperittomille eli oikeudetta maassa oleskeleville ihmisille on taattava oikeus kiireellisten terveyspalvelujen lisäksi kroonisten sairauksien hoitoon, suun terveydenhoitoon ja rokotuksiin."
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "On tärkeää, että hyvinvointivaltiossa saa kuka tahansa kiireellistä apua tarvittaessa, mutta jo valmiiksi kuormittunutta terveydenhuoltoa en kuormittaisi yhtän lisää. Rokotusten kohdalla olisin valmis tekemään poikkeuksen silloin, kun kyseessä on esimerkiksi koronapandemian kaltainen tilanne, jossa jokaisen henkilön rokottaminen edistää pandemiaa vastaan taistelua."
"Mielenterveysongelmien ehkäisyyn ja hoitoon käytettävää osuutta terveydenhoidon menoista on kasvatettava. "
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella on toteutettava terapiatakuu, jotta mielenterveysongelmiin saa riittävää apua riittävän nopeasti."
"Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten palveluita pitäisi siirtää yrityksiltä enemmän julkisen puolen hoidettavaksi. Nyt valtaosa lastensuojelulaitosten ylläpitäjistä on yksityisiä yrityksiä. "
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Sillä ei ole merkitystä, kuka tai mikä palvelut tuottaa. Tärkeintä on, että palvelut ovat saatavilla silloin, kun niitä tarvitsee."
"Alle 25-vuotiaille pitäisi tarjota maksuton ehkäisy. "
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Ehkäisy ei saisi koskaan olla kiinni taloudellisesta tilanteesta. Maksuttomasta ehkäisystä on positiivisia kokemuksia enkä näe syytä, miksi näin ei olisi Keski-Uudellamaallakin."
"Nykyisin koululaisilla on kolme laajaa terveystarkastusta peruskoulun aikana. Määrää tulisi lisätä neljään, vaikka se lisäisi kustannuksia."
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Asevelvollisuuden kehittämistä varten asetettu parlamentaarinen komitea, jonka työssä sain itsekin olla mukana Varusmiesliiton puheenjohtajana, esitti loppuraportissaan koko ikäluokkaa koskevia kutsuntoja. Näiden etuna on muun muassa se, että jatkossa koko ikäluokka osallistuu vielä kertaalleen terveystarkastukseen. Lähtökohtaisesti kannatan kaikkia ennalta ehkäiseviä toimia, sillä ne usein maksavat itsensä takaisin myöhemmin."
"Vanhusten kotihoitoon pitäisi tuoda enemmän sähköisiä palveluita kuten videopuheluja ja älylaitteita."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Sähköiset palvelut eivät korvaa fyysistä kohtaamista eikä kaikkea kotihoidon palveluita pysty toteuttamaan sähköisesti. Sähköiset palvelut on kuitenkin hyvä ottaa fyysisten palveluiden tueksi myös kotihoidossa."
"Vanhusten hoivassa pitäisi siirtää painopistettä edelleen kotihoidon puolelle. "
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Vanhustenhoitoon, kuten muuhunkin, pitää lähtökohtaisesti suhtautua tapauskohtaisesti. On paitsi edullisempaa, myös ihmisen itsensä kannalta usein miellyttävämpää, mitä pidempään pystyy asumaan kotona."
"Kaikki paloasemat on säilytettävä."
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Paloasemien kohdalla olennaisinta ei ole määrä, vaan avun oikea-aikaisuus. Jos nähdään, että läheinen paloasema pystyy tuottamaan avun tarvittaessa lähes yhtä nopeasti, ei välttämättä ole tarpeen säilyttää kaikkia paloasemia."
"Jokaisessa kunnassa pitää olla vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema, vaikka se lisäisi kustannuksia."
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella kuntarakenne on sellainen, että esimerkiksi Nurmijärven Rajamäeltä voi olla lyhyempi matka Hyvinkäälle, kuin Nurmijärven Klaukkalaan. Sosiaali- ja terveysasemien sijainnissa ei pidä jumittua siihen, että jokaisella kunnalla on vähintään yksi terveysasema, vaan siihen, että jokainen keski-uusimaalaainen saa tarvittavaa hoitoa helposti ja nopeasti."
"Ulkomaisten hoitajien tuloa töihin Suomeen on helpotettava työvoimapulan lievittämiseksi."
Vastauksesi: Täysin samaa mieltä
Perustelusi: "Hoitajapulaan tarvitaan monia ratkaisuja, joista yksi on ulkomaiset hoitajat. Varmistetaan heille riittävä kielitaito ja suomalaisten työkäytäntöjen hallinta. Varmistetaan, että sosiaali-, terveys- ja pelastusalalle valikoituvat aina soveltuvimmat henkilöt."
"Jos hoitajista on pulaa, heitä pitäisi houkutella töihin suuremmalla palkalla."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Palkka on varmasti yksi tekijä, mutta niin on työn kuormituskin. Työn kuormittavuutta voi alentaa palkkaamalla lisää hoitohenkilökuntaa, minne panostaisin rahat ennemmin. Henkilöstöä on palkittava hyvistä suorituksista sekä itsensä että työympäristönsä kehittämisessä."
"On tärkeämpää luoda keskitettyjä, eri palvelut saman katon alle kokoavia sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköitä kuin pyrkiä pitämään palvelut mahdollisimman lähellä."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Olennaisempaa on se, että palvelut ovat saavutettavissa. Kokoamalla saman katon alle palveluita pystytään löytämään erilaisia hyötyjä. Palveluiden ollessa saman katon alla, on hoitoketju tehokkaampi, mikä lyhentää hoitoaikaa ja hoitokäyntien määrää."
"On oikein, että esimerkiksi Uudeltamaalta siirretään sote-uudistuksen myötä enemmän rahaa niille alueille, joissa väestö on iäkkäämpää ja sairaampaa."
Vastauksesi: Täysin eri mieltä
Perustelusi: "Mielestäni on järjenvastaista, että uusmaalaisia verotetaan sen takia ankarammin, että rahat voidaan ohjata muille hyvinvointialueille. "
"Eduskunnan pitäisi säätää laki, jolla hyvinvointialueet saisivat verotusoikeuden. "
Vastauksesi: Täysin eri mieltä
Perustelusi: "Maakuntaveroa ei tule ottaa käyttöön, sillä se johtaisi väistämättä ankarampaan työn verotukseen."
"On hyvä asia, että homo- ja lesbopareilla on samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla."
Vastauksesi: Täysin samaa mieltä
Perustelusi: "Vanhempien sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen ei määrittele sitä, kenestä tulee hyvä vanhempi."
"Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Tuusulan tulee oman kantokykynsä mukaan huolehtia turvapaikanhakijoista. Hyvällä kotouttamisohjelmalla turvapaikanhakijat saadaan integroitua yhteiskuntaamme. "
"Kouluissa kohdellaan koululaisia liian lepsusti. Tiukempi kuri tekisi kouluista parempia."
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Hyvä kasvatus ja oikean ja väärän oppiminen toimii tiukkaa kuria paremmin. Keskittymällä syihin saamme usein ratkaistua ongelman helpommin."
"Perinteiset arvot - kuten koti, uskonto ja isänmaa - muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle."
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Koti, uskonto ja isänmaa ovat tärkeitä arvoja, mutta vuosien saatossa niiden merkitys on muuttunut. Uskontoa ja politiikkaa ei mielestäni pidä sekoittaa ja isänmaan etu ei tarkoita esimerkiksi rajojen sulkemista, vaan vahvaa, yhtenäistä Eurooppaa."
"Julkisia palveluita tulisi ulkoistaa entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettavaksi."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Julkisten palveluiden ulkoistaminen ei saa olla itseisarvo tai johtua ideologiasta. Jos ulkoistaamaan pystytään saamaan samalla rahalla enemmän, se on kannattavaa. Usein yksityiset toimijat pystyvät tuottamaan palveluita kustannustehokkaammin ja joustavammin."
HELSINGIN SANOMAT
"Jos tulee eteen tilanne, jossa on välttämätöntä joko leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia tai korottaa veroja, veronkorotukset ovat parempi vaihtoehto."
Vastauksesi: Täysin eri mieltä
Perustelusi: "Verojen korottaminen on jatkuva oravanpyörä, eikä sillä korjata rakenteellisia ongelmia."
"Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita."
Vastauksesi: Täysin samaa mieltä
Perustelusi: "Ahkeruudesta tulee voida palkita. Ei ole keneltäkään pois, jos toinen ihminen tekee kovasti töitä ja tienaa enemmän. Politiikkaa pitää tehdä siten, että jokaisella meistä olisi mahdollisuus vaurastua. Työnteon tulee aina olla kannattavaa."
"Nykyisen kaltaiset palvelut ja sosiaalietuudet ovat pitemmän päälle liian raskaita julkiselle taloudelle."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Kuntien velkaantuessa on joko tulot liian pienet tai menot liian suuret. Verojen korotus ei voi olla ainainen ratkaisu, vaan tuloja pitää saada muuta kautta, kuten houkuttelemalla uusia veronmaksajia. Tarvittaessa menoleikkauksia on voitava tarkastella."
"Talouskasvu ja työpaikkojen luominen tulisi asettaa ympäristöasioiden edelle, silloin kun nämä kaksi ovat keskenään ristiriidassa."
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Talouskasvun ja työpaikkojen luomisessa tulee ottaa huomioon vaikutukset ympäristöön. Näiden ei kuitenkaan mielestäni tarvitse olla keskenään ristiriidassa."
"Kaikessa päätöksenteossa pitäisi arvioida vaikutukset ympäristöön ja tarvittaessa luopua ympäristölle haitallisista hankkeista."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Ilmastonmuutos on vakava uhka yhteiskunnalle ja se tulee ottaa huomioon tekemissämme päätöksissä ja valinnoissa."
"Hyvinvointialueen kireän taloudellisen tilanteen vuoksi on perusteltua luopua pienistä neuvoloista ja terveyskeskuksista."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Vain, mikäli voidaan varmistua, että palvelut ovat edelleen helposti saavutettavissa. Itseisarvona ei saa olla palveluiden ehdoton tehostaminen, vaan palveluiden laadun parantaminen."
"Terveyskeskuksissa kannattaa siirtää nykyistä suurempi osa asioinnista puhelimella tai sähköisillä välineillä hoidettavaksi, vaikka Järvenpäässä on ollut suuria ongelmia."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Sähköiset palvelut eivät korvaa fyysistä kohtaamista eikä kaikkia palveluita pysty toteuttamaan sähköisesti. Sähköiset palvelut on kuitenkin hyvä ottaa fyysisten palveluiden tueksi."
"Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut pitää viedä esimerkiksi kouluille, eikä keskittää isoihin yksiköihin."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Mielenterveyspalvelut tulee viedä sinne, missä niitä tarvitaan. Erityisesti mielenterveyspalveluiden tulisi olla helposti saatavilla matalalla kynnyksellä, missä sijainti esimerkiksi kouluilla olisi plussaa."
ILTA-SANOMAT
"Jokaisessa kunnassa tulee sijaita vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema. "
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella kuntarakenne on sellainen, että esimerkiksi Nurmijärven Rajamäeltä voi olla lyhyempi matka Hyvinkäälle, kuin Nurmijärven Klaukkalaan. Sosiaali- ja terveysasemien sijainnissa ei pidä jumittua siihen, että jokaisella kunnalla on vähintään yksi terveysasema, vaan siihen, että jokainen keski-uusimaalaainen saa tarvittavaa hoitoa helposti ja nopeasti."
"Jokaisella hyvinvointialueella on oltava ympäri vuorokauden päivystävä sairaala, vaikka se lisäisi kustannuksia. "
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Keski-Uudellamaalla tämä on järkevää Hyvinkään sairaalan kohdalla."
"Hallituksen ajamaa seitsemän päivän hoitotakuuta ei pidä säätää, koska se on liian kallis, eivätkä hyvinvointialueet pysty täyttämään vaatimusta."
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Tavoite on erinomainen, mutta pelkkä lakiin kirjaaminen ei valitettavasti muuta vielä tilannetta."
"Hyvinvointialueen tulee mahdollistaa yksityiseen hoitoon pääsy palvelusetelillä, jotta hoitoon pääsyn määräajoista ei lipsuta."
Vastauksesi: Täysin samaa mieltä
Perustelusi: "Sillä ei ole merkitystä, kuka tai mikä palvelut tuottaa. Tärkeintä on, että palvelut ovat saatavilla silloin, kun niitä tarvitsee."
"Lääkäriaika on jatkossa kyettävä varaamaan netin kautta myös julkisella puolella kaikkialla Suomessa."
Vastauksesi: Täysin samaa mieltä
Perustelusi: "Nettivaraus on paitsi helpompaa, myös säästää kustannuksia."
"Hoitajamitoitus on peruttava, koska hoitajapulan vuoksi lain edellyttämiä tavoitteita ei ole mahdollista saavuttaa kaikissa yksiköissä, ja osa vanhuksista pärjäisi pienemmälläkin hoitajamäärällä. "
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Pelkkä lakiin kirjaaminen ei valitettavasti tuo tarvittavia hoitajia. Hoitajamitoituksen ehdoton noudattaminen on kestämätöntä, koska se ei takaa välttämättä riittävää määrää hoitajia. "
"Hoitajamitoituksesta huolimatta yksiköt voivat toimia henkilökuntapulan vuoksi yhä vajaalla miehityksellä. Jatkuvasti alimiehityksellä toimiva yksikkö tulee sulkea ja asukkaat siirtää toiseen hoivakotiin."
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Haluaisin olla samaa mieltä, mutta miehitys ei välttämättä ole yhtään sen parempi toisessakaan yksikössä."
"Vanhusten hoivassa painopistettä on entisestään siirrettävä tuettuun kotihoitoon."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Vanhustenhoitoon, kuten muuhunkin, pitää lähtökohtaisesti suhtautua tapauskohtaisesti. On paitsi edullisempaa, myös ihmisen itsensä kannalta usein miellyttävämpää, mitä pidempään pystyy asumaan kotona."
"Vaikka uusi teknologia olisi ikääntyneille haasteellisempaa, heidän on tyydyttävä etäpalveluihin siinä missä muidenkin."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Palvelun saaminen ei missään nimessä saa jäädä kiinni siitä, että sähköinen asiointi ei ole luontevaa, mutta se on hyvä lisä niille, joilta asiointi sujuu luontevasti sähköisenä."
"Kuraattorit ja psykologit kuuluvat oppilaiden lähelle kouluihin, eikä heidän työpanostaan saa käyttää hyvinvointialueen muihin tarpeisiin."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Kouluille on turvattava riittävät resurssit kuraattoreiden ja psykologien suhteen."
"Hyvinvointialueen tulee säilyttää maailmallakin ihaillut neuvolapalvelut täysin julkisen puolen tuotettavina, eikä pienimpiäkään neuvoloita saa lakkauttaa."
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Sillä ei ole merkitystä, kuka tai mikä palvelut tuottaa. Tärkeintä on, että palvelut ovat saatavilla silloin, kun niitä tarvitsee."
"Hoitohenkilökunnan tulee saada muita suuremmat palkankorotukset työn kuormittavuuden vuoksi."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Ote Kokoomuksen aluevaaliohjelmasta, jonka allekirjoitan: Panostetaan hyvään johtamiseen, toimintatapojen kehittämiseen ja palkkausjärjestelmän kannustavuuteen henkilöstön työhyvinvoinnin ja työssä viihtymisen parantamiseksi. Henkilöstöä on palkittava hyvistä suorituksista sekä itsensä että työympäristönsä kehittämisessä."
"Hoitajapulan ratkaisuksi on tarjottu usein työperäistä maahanmuuttoa. Sote-palveluihin löytyy kuitenkin riittävästi henkilökuntaa ilman voimakasta maahanmuuttoa. "
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Ajatus siitä, ettei Suomi tarvitsisi juuri nyt lisää hoitajia, on kestämätön."
"Suomessa työskentelevältä sairaanhoitajalta vaaditaan hänen hoitamiensa tehtävien edellyttämä riittävä kielitaito. Hoitajien pätevyys- ja kielivaatimuksia tulee höllentää hoitajapulan lieventämiseksi."
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Pätevyys- ja kielivaatimuksista ei määräänsä enempää voi joustaa, jotta voimme varmistaa hoidon laadun. Sen sijaan voimme keskittää resursseja esimerkiksi kielen opettamiseen."
"Maakuntavero tulee ottaa käyttöön hyvinvointialueiden tulevaisuuden ja itsenäisyyden takaamiseksi."
Vastauksesi: Täysin eri mieltä
Perustelusi: "Suomessa verotetaan ihmisiä aivan riittävästi jo nyt. Jos maakunnille annettaisiin oikeus kerätä veroja, se mitä todennäköisimmin nostaisi kokonaisveroastetta. "
"Kokonaisveroaste saa nousta hyvinvointialueiden ja maakuntaveron myötä, jotta kansalaisten terveydenhuolto voidaan turvata. "
Vastauksesi: Täysin eri mieltä
Perustelusi: "Suomalaisia verotetaan jo hyvin ankarasti, eikä kokonaisveroasteen nostoon ole varaa. Matalampi verotus parantaisi ihmisten ostovoimaa."
"Jos hyvinvointialue ei selviydy jatkossa mahdollisen maakuntaveron tuotoilla, se on liitettävä toiseen hyvinvointialueeseen."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Maakuntaveroa ei pitäisi ottaa käyttöön Suomessa, sillä se johtaisi väistämättä kokonaisveroasteen nousuun. Jos alue ei kykene toimimaan itsenäisesti se tulee liittää johonkin toiseen alueeseen."
"Hyvinvointialueen ei tule nostaa asiakaspalvelumaksuja sote-palvelujen rahoittamiseksi. "
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Mielestäni asiakaspalvelumaksut ovat tällä hetkellä kohtuulliset, enkä näe, että niitä tulisi korottaa inflaatiokehitystä enempää."
"Hyvinvointialueiden tulee ulkoistaa sosiaali- ja terveyspalveluja nykyistä mallia enemmän yksityisille sote-firmoille."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Julkisten palveluiden ulkoistaminen ei saa olla itseisarvo tai johtua ideologiasta. Jos ulkoistaamaan pystytään saamaan samalla rahalla enemmän, se on kannattavaa. Usein yksityiset toimijat pystyvät tuottamaan palveluita kustannustehokkaammin ja joustavammin."
"Sote-uudistukselle tulee määritellä selkeä säästötavoite, vaikka se tarkoittaisi palveluista leikkaamista. "
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Olennaisinta on, että ihmiset saavat tarvittavaa hoitoa tarvittavassa ajassa. Sote-uudistusta on kuitenkin ryhdytty alunperin rakentemaan muun muassa säästöjä ajatellen, mutta nykyisellä mallilla säästöjen saaminen on kovin hankalaa. Pyritään luomaan palvelut mahdollisimman tehokkaasti laadusta tinkimättä."
"Hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtajan pitää toimia tehtävässä kokopäiväisesti ja hänelle tulee maksaa sen mukaista palkkaa/palkkiota esimerkiksi 6000-7000 euroa kuussa."
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Ammattipoliitikko olisi tehtävään hyvä, koska tällöin poliittisesti päätettyjen asioiden toteutuminen myös käytännössä olisi turvattu. Palkkion tulisi olla kilpailukykyinen ja verrattavissa vastaaviin luottamustehtävien palkkoihin."
"Hyvinvointialueille ei tule jatkossa siirtää yhtään lisää tehtäviä. "
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Mikäli hyvinvointialueelle siirrettäisiin vielä enemmän tehtäviä, olisi lopputuloksena vain suuria kuntia. "
"Ministerien ja kansanedustajien ei pitäisi olla ehdolla aluevaltuustoihin. "
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Mielestäni ei ole toisen ehdokkaan tehtävä määritellä sitä, kenen pitäisi olla ehdolla aluevaltuustoon ja kenen ei. Jokainen osaa itse arvioida tilanteensa parhaiten."
"Palo- ja pelastustoimen tuleva siirto kunnilta hyvinvointialueille pitää perua. "
Vastauksesi: Osittain eri mieltä
Perustelusi: "Pelastustoimen palveluiden keskittäminen tuo tehokkuutta pelastuspalveluihin, jolloin joka kunnassa ei tarvitse olla omaa paloasemaa. Paloasemien kohdalla olennaisinta ei ole määrä, vaan avun oikea-aikaisuus. Jos nähdään, että läheinen paloasema pystyy tuottamaan avun tarvittaessa lähes yhtä nopeasti, ei välttämättä ole tarpeen säilyttää kaikkia paloasemia."
"Palo- ja pelastustoimen riittävät resurssit tulee varmistaa säädöksillä. "
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "On tärkeää, että palo- ja pelastustoimella on riittävät resurssit."
"Pienillä paikkakunnilla hälytystehtäviin riittää VPK:n toimipiste. "
Vastauksesi: Osittain samaa mieltä
Perustelusi: "Paloasemien kohdalla olennaisinta ei ole määrä, vaan avun oikea-aikaisuus. Jos nähdään, että läheinen paloasema pystyy tuottamaan avun tarvittaessa lähes yhtä nopeasti, ei välttämättä ole tarpeen säilyttää kaikkia paloasemia."